keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Täytän 49.

Kun talo ja piha ostettiin yksitoista vuotta sitten vanhuus oli kaukana. Lapset ja lasten vaivat edessä.

Nyt katson elämää, taloa ja pihaa eri näkökulmasta. 49. Luku on kuin kaksi jäätikkua räystäällä, "kohta putoamme". Katselen sisätilojen koroja kuljettavuuden vinkkelistä, omenapuita ulottumisen, ulkorakennusta pääsemisen. Pihaa jaksamisen.

Piha, joka on kuin sademetsä, kasvaa punkee vuodessa rämeiköksi. Talo joka vaatii kiipeämistä, kurottamista, nostamista, kulkemista. Haaveet talosta ja pihasta jotka ovat vuosikymmeniä edellä ja samalla vuosikymmeniä minua vanhentavia. Mutta kesäisestä kunnon pihauima-altaasta en luovu, kun vedenkin saa ilmaiseksi pihakaivosta. En luovu, en. Vaikka kuinka ihminen vanhenee.

Melkein naapurissa vanha rouva hoitaa ison, siis valtavan, nurmikon kelaleikkurilla. Pala palalta, tänään tuo osa ja huomenna tuo. Kuulin että oli jo kauan sitten täyttänyt 85. Ei tehnyt tiukkaakaan.

Minullakin on toivoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti