Häpeän tunnustaa: vene jäi syksyllä autotallin viereen oikein päin eli talvea ajatellen väärin. Ja sitten vielä veneen peittelyksi päätyi vain puinen pressun tukiranka; odotin aina, että lumisade menee ohi ja ehdin tyhjentää veneen ennen pressun laittamista. Haaveeksi jäi.
Kyllä sitä välillä lumesta tyhjentelin, kyllä, puolustaudun. Lopulta tuli suojasää ja sulatin lämpimällä vedellä lumen ja jään lautojen ja rimojen raoista. Tapinreikäkin suli auki. Ja nyt taas hämmästelen kuinka kertakaikkisen kaunis voi käsin tehty tervattu perinnevene olla. Ja kaiken se kestää.
Syksyllä siitä varastettiin keulaköysi ja airot. Köysi vähän harmitti, airot jouti mennäkin jollekin tarvitsevalle. Haluan pidemmät ja merihankaimiin tarkoitetut. Noilla järvivehkeillä muka nylkytät, ei hyvät ihmiset, ei. Tervaa kylkiin ja pohjaan, hiukan venetimpurin hommia keskituhtoon ja pohjaritilään. Ja vene vesille. Kunhan nyt aukeavat.
Sama on haave joka kevät ja tänä kesänä aion myös soudella.
Ihminen elää haaveista.
tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiin on joku viisaskin sanonut
VastaaPoistaEhkä se johtuu siitä, että unelmat ovat tulevaisuutta. Ne ovat tulevaisuuden visiointia ja myös tulevaisuuden toivomista. Jos tulevaisuutta ei toivo on sen jo menettänyt.
VastaaPoista