Täytän 49.

Kun talo ja piha ostettiin yksitoista vuotta sitten vanhuus oli kaukana. Lapset ja lasten vaivat edessä.

Nyt katson elämää, taloa ja pihaa eri näkökulmasta. 49. Luku on kuin kaksi jäätikkua räystäällä, "kohta putoamme". Katselen sisätilojen koroja kuljettavuuden vinkkelistä, omenapuita ulottumisen, ulkorakennusta pääsemisen. Pihaa jaksamisen.

Piha, joka on kuin sademetsä, kasvaa punkee vuodessa rämeiköksi. Talo joka vaatii kiipeämistä, kurottamista, nostamista, kulkemista. Haaveet talosta ja pihasta jotka ovat vuosikymmeniä edellä ja samalla vuosikymmeniä minua vanhentavia. Mutta kesäisestä kunnon pihauima-altaasta en luovu, kun vedenkin saa ilmaiseksi pihakaivosta. En luovu, en. Vaikka kuinka ihminen vanhenee.

Melkein naapurissa vanha rouva hoitaa ison, siis valtavan, nurmikon kelaleikkurilla. Pala palalta, tänään tuo osa ja huomenna tuo. Kuulin että oli jo kauan sitten täyttänyt 85. Ei tehnyt tiukkaakaan.

Minullakin on toivoa.

Puuveneallergia / Träbåt allergi

Seuraavan voi hypätä yli jos ei halua lukea blogistin sairauksista. Mutta juttu kannattanee lukea loppuun.

Käteeni ilmestyi taas pieni, jotenkin syvältä tuleva ja hiukan tulehtunut haavauma. Muistin, miten sitä lääkitään (vauvan pyllyn sinkkivoide) ja miten inhalta se haava tuntuu. Mutta muut muistijäljet olivat huuhtoutuneet. Hoitelin minkä ehdin ja se parani.

Nyt voivat tulla taas lukemaan tuon yli hypänneet.

Kun tämän talon remontti oli kovimmillaan, kuumimmillaan tai kiehtovimmillaan. Siis kun voimat oli lopussa ja rahat melkein, alkoi tuo sairaus vaivata. Ei oikein pystynyt käsiä käyttämään, juuri kun niitä olisi kaivattu. Pisti rauhoittumaan. Ei auttaneet hanskat ei rukoukset, nautin siis keväästä.

Mutta, menin lääkäriin. Vastaanotti salskea ruskettunut nuorimies. Kysyi että onko vanhaa taloa tai vanhaa puuvenettä. Vastasin että on: Talo itsellä ja pieni vene, ja julmetun iso vene apella, talokin. Katseli ja sanoi: "Träbåt allergi, kirjoitanko lääkärintodistuksen appea varten?"

Nyt on taas kevät ja kevätkunnostuksen aika.

Tervattu vene

Häpeän tunnustaa: vene jäi syksyllä autotallin viereen oikein päin eli talvea ajatellen väärin. Ja sitten vielä veneen peittelyksi päätyi vain puinen pressun tukiranka; odotin aina, että lumisade menee ohi ja ehdin tyhjentää veneen ennen pressun laittamista. Haaveeksi jäi.

Kyllä sitä välillä lumesta tyhjentelin, kyllä, puolustaudun. Lopulta tuli suojasää ja sulatin lämpimällä vedellä lumen ja jään lautojen ja rimojen raoista. Tapinreikäkin suli auki. Ja nyt taas hämmästelen kuinka kertakaikkisen kaunis voi käsin tehty tervattu perinnevene olla. Ja kaiken se kestää.

Syksyllä siitä varastettiin keulaköysi ja airot. Köysi vähän harmitti, airot jouti mennäkin jollekin tarvitsevalle. Haluan pidemmät ja merihankaimiin tarkoitetut. Noilla järvivehkeillä muka nylkytät, ei hyvät ihmiset, ei. Tervaa kylkiin ja pohjaan, hiukan venetimpurin hommia keskituhtoon ja pohjaritilään. Ja vene vesille. Kunhan nyt aukeavat.

Sama on haave joka kevät ja tänä kesänä aion myös soudella.
Ihminen elää haaveista.