maanantai 10. syyskuuta 2012

Oma työ ja sama koti

Minulla on työ.

Minun työni on juuri nyt parasta, mitä voin kuvitella. Siitä maksetaan ihan kohtuullisesti ja itse joudun rajoittamaan lähinnä omaa työni tekemistä, en pakottamaan itseäni sen tekemiseen. Työ ja minä olemme samaa.

Ja voin jopa kuvitella tekeväni jotain muuta. Sekin on henkireikä, mahdollisuus ja mielentila. Kertoo että en ripustaudu nykyisyyteen. Ja että minulla on asema, joka mahdollistaa oman elämän suunnittelun. Ohjaan elämääni, jos se nyt on ylipäätään mahdollista.

Olen tänään tehnyt töitä presidentti Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevän työryhmän ideoiden, aloitteidn ja teesien synnyttämän keskustelun kanssa. http://www.tavallisia.fi/

Kaikilla ei ole töitä, ei elämän merkitystä eikä edes oikein toimeentuloa. Puhumattakaan suunnitelmista ja statuksesta. Kaikilla ei ole taloa, jossa lapset pelaavat pihalla ja verkossa. Ei ole perhettä, joka laittaa ruokaa (hyvää). Perhettä joka keittää väkevää marjahilloa omista marjoista sen kiirepäivän varalle että ostetaan kaupan grillattu broileri. Kotia, jossa edes vajavaisesti siivotaan.

Elämä koostuu pienistä, mutta minulle suurista asioista, ne taas lomittuvat suuriin rakenteisiin.

Vaimollani ei ole pysyvää työtä, ei mahdollisuutta aseman antamaan urasuunnitteluun, ei varmuutta olemisesta.

Silti meillä on samantasoinen koulutus, pitkä työkokemus ja sama koti. Ja pojat.