perjantai 11. toukokuuta 2012

Haaveita lapsena

Kyllä. Myönnän.

Lapsena haaveilin, että asuisin aikuisena Hämeenpuiston varrella Tampereella, tilavassa kerrostaloasunnossa, jossa asumisen välttämättömyyksistä huolehtisi talonmies.

Päätelkää itse, miten tuo toteutui.

Mutta haaveilin myös laitteesta, joka tarkistaisi koko ajan kirjoittaessani onko kirjoituksessa kirjoitusvihreitä, sanasokea kun olen. Tai  joka muuttaisi puheeni kirjoitukseksi. Laitteesta, johon voisin näpytellä numeroita ja laskutoimituksia ja joka sitten hoitaisi laskemisen.

Tai laitteesta, johon olisi koottu kaikki maailman tieto ja josta sen helposti vain avainsanan kirjoittamalla saisi. Ja siinä laitteessa (tämän keksin vasta lukiossa) olisi systeemi, joka antaisi tiedon luotettavuudelle arvion. Ja tietysti laitteesta, johon olisi koottu kaikki maailman kirjat luettaviksi.

Sellaista laitetta, jossa olisivat ystäväni tai josta saisin ystäviä en osannut haaveilla.

Nyt asun monien haaveilemassa talossa. Ja moni haaveistani on toteutunut.

torstai 10. toukokuuta 2012

Koottava, sama meille molemmille

Koottavat - siis ne muovipaloista liimattavat lentokoneet, laivat, tankit, helikopterit - olivat minun lapsuuteni virtuaalitodellisuutta.

Tietoisesti en kirjoittanut että "pienoismallit, lentokoneenpienoismallit..., laivojenpienoismallit...".

Koska ne olivat totta. Siitä lähtien kun niihin oli säästetty rahat. Käyty katsomassa Laurilassa (pienoismallikauppa Porin Itsenäisyydenkadulla) ja lopulta ostettu. Kaupan haju oli myös tärkeä; muovi, liima ja pahvipakkaukset. Ja sitten niitä pakkausten kuvia katseltiin. Elin jokaisen pakkauksen kuvan, haistoin jäisen meren ja savunkatkuisen ilman.

Tuota savunkatkua tuki Korkeajännitys ja Siivet. Elin koottavien kuvista, kootuista malleista ja sarjakuvista. Niistä oli todellisuus koottu.

Oulun Stokka on myynyt viime viikot 50-vuotta vanhojen koottavien replikasarjoja puoleen hintaan.

Niinpä olen yhdessä kuopuksen kanssa voinut pähkäillä saman sotajäänmurtajan kansitykin kiinnitystä ja arvioida kaikkien pienten kansiosien (lapsuudessani mikro-osien, nyttemmin nanopalojen) kiinnitystä.

Seuraavana on vuorossa jenkkiläisen helikopteribussin pienoismalli. Unohdinkin jo ihmetellä miksi sitä ei ole näykynyt. Miksi bussit yhä ajavat pyörillä. Mutta se oli kiva rakentaa.

Sinnikäs on kuopus. Siihen mihin minä pysähdyin hän jatkaa. Siitä mihin minä petyin hän rohkaistuu. Ehkä ME saadaan loppuun se laiva.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Virheet

Istun juuri nyt kirkolliskokouksen lehterillä, meneillään on kyselytunti.

Kyselytunnilla edustajat voivat kysellä huomioistaan kirkossa tehdyistä virheistä, virhearvioista tai puutteista. Myös havainnoistaan uhista ja mahdollisuuksista. Ja virkamiehet sitten valottavat tehtyjen ratkaisujen taustoja ja perusteluja.

Usein ison organisaation hallinto perustuu juuri virheiden välttämiseen. Ja se luonnollisesti johtaa riskinoton vähenemiseen. Ja kuitenkin juuri virheistä opitaan ja riskinotolla edetään.

Toisaalta olen onnellinen talostani, jonka rakentamisessa ei riskejä ole otettu. Siinä on käytetty vuosisataisia tekniikoita ja perusratkaisuja. Jo rakentaessa on tiedetty, että tässä voidaa olla ja asua vuosisatoja. Talolle ei ole suunniteltu elinkaarta.

Kun kylvän kurpitsansiemenen, luon elinkaaren. Siemenestä taimeksi, taimesta maahan ja sitten sadonkorjuuseen. Kasvi saa mennä talven tullessa. Keväällä kylvetään uusi. Ja otetaan uusi riski: syökö kissa pienet sirkkalehdet, lentääkö taimilava poikien leikeissä lattialle, tuleeko ulos istuttamisen jälkeen vielä yöpakkasia? Mutta riski kannattaa ottaa.

Ehkä viisautta on nähdä milloin on aika ottaa riskejä ja milloin aika ottaa varmanpäälle!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Pihakierros

Pihakierros on nimi sille, että otan avainnipun taskuuni ja kierrän pihan. Lukitsen ne ovet jotka lukita täytyy, katson että auto on myös lukossa, että kaivopummppu ei jää käymään yöksi, että mitään kastuvaa ei jää yöhön.

Sillä kierroksella haistelen illan. Tunnen tuulen ja aavistan sään. Arvelen valon. Käsissä on mullan kosteuden koettelua, jalat usein hieman kasteesta kosteat. Tarkistan onko autotallissa koulureppuja, valoja ja muuta varastettavaa. Tänään kuopus teki kyllä tuon! Senkin oven lukitsen, se on vaikea lukittava, ovea pitää nostaa että lukon kieli menee paikalleen.

Joskus unohdan kierroksen kokonaan, joskus jotain unohtuu kierrokselta.

Mutta talo on pysynyt paikallaan paljon yli sata vuotta.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kissan rötkö. Vapaus, hyppy ja viisaus?

Tuossa se rötköttää, Johanneksen sylissä. Lepää.

Kissa, Efraim, on ollut talven sisällä. Mutta nyt aamuparveke toi houkutuksen:


Talossa on parveke toisessa kerroksessa. Sinne paistaa aamuaurinko, niin usein kuin paistaa. Keväästä syksyyn, lämpimästi. Kaffelatte siellä on hyvän päivän aloitus.

Efraim, on löytänyt kanssani sinne. Olemme kahdestaan kuunnelleet lintuja ja Efraim on kierrellyt kaidetta, kattoja ja parvekkeen reunoja. Mutta nyt sitä ei sisään saatu. Oli itsepäinen ilme.

Söi sitten ilta-aterian kyljellään, lattialla maaten. Antoi ottaa syliin aika helposti, luumupuun alta. On kai kunnossa, kun ei linkuta ei laahaa. Mutta syliin haluaa.

Minä en hyppäisi viittä metriä alas. Ehkä se tuli kuitenkin paloportaita.



Pieniä ruuveja, veneitä ja lentokoneita.



Niitä on joka paikka täynnä. Kaikki kauko-ohjattavat kulkupelit on kaivettu esiin. Samoin kaikki kesken jääneet tai muuten vain kokoamattomat koottavat.

Aivan jokaisella pöydällä. Kyllä, niitä on aivan jokaisella pöydällä. Vuosikymmen sitten naureskelimme, että mihin ihminen voi tarvita yli kahtakymmentä pöytää. Pidin itseäni pöytineni hiukan vinksahtaneena tai ainakin outona. Nyt ymmärrän mihin niitä tarvitaan.

Kuin mustana spagettina kaiken tämän yllä makaa latureiden johtoja, kameroiden kaapeleita ja ties mitä piuhoja. Konepöydät täyttyvät kaikkien näiden jälkeen vielä kaiuttimista, langattomien näppisten vastaanottimista ja kännyköistä. Ja kaikissa on liittimet erilaisia. Kamerankin liitinjohto tietokoneeseen oli ilmeisen uniikki, kun johtoröykkiöstä ei löydy sille korvaajaa eikä siis löydy sitä itseäänkään.

Siirryn nyt raivaamaan ruokasalin pöydälle tilaa syödä, sitten varmaan raivaan olohuoneen kahvipöydälle tilan kupille. Jos sää olisi parempi siirtyisin kokonaan huvimajaan.

Siellä pöytä on vielä talven jäljiltä aika tyhjä. Ei kun siellä kuivuu savustin pesun jäljiltä.