Jätesäkit

Siis jätesäkit, nuo omakotiasujan  uskolliset seuralaiset. Korvaamttomat ystävät ja huonon omantunnon aihettajat.

Ne lähtivät autotallin edustalta.

Niitä siihen koko syksyn raahasin, nurkista keräsin romua ja rikkinäistä. Osan työnsin säkkiin sydän verta vuotaen, osan helpotuksesta puhkuen. Osaa epäröin, kai vieläkin. Mutta sinne menivät, kasa kasvoi ja lopulta peitti maan. Ja kasan peitti lumi, armeliaasti. Tuli joulu ja uusivuosi, tuli pääsiäinenkin. Ja mones päivä. Kasa pysyi lumen alla.

Mutta sitten lensivät paikalle västäräkit. Ja jätesäkkikasa huusi olemassaolollaan. Ohikulkijoiden katseet kääntyivät. Koiratkin katsoivat. Odotin kirjettä kaupungilta: "Pihallanne oleva kaatopaikka vaarantaa...

Korjasin peräkärryn ja nyt ovat säkit kaatopaikalla. Mennyt on mennyttä.

Kosmiset uhat ja vanha talo

Meidän 11-vuotias etsii netistä ja tiedelehdistä Tellusta uhkaavia kosmisia uhkia, ja analysoi niitä.

Meitä siis uhkaavat meteoriitit, sähkömagneettiset säteilyt, ilmastonmuutokset. Kaikilla on tieteelliset perusteet, myös taloudelliset. Mainitsimme, että osa uhista on avaruustutkimuksen sivutuotteita, keino hankkia rahoitus jonkin satelliitiin liittämiseksi osaksi avaruusromua. Ja tähän liittyy aseteollisuus. Mutta, on myös perusteet, ihan tieteelliset.

Ja sitten taloon: Vanha talo elää vuosia ilman sähköä, kunnallista vettä tai vaikka aurausta. Jos siis infrastrukttuuri pettää totaalisesti, niin meidän pihakaivo, maakellari ja uunit toimivat kuitenkin! Piha tuottaa niukan syötävän ja autolla ei tarvitse ajella. Kuten on vuosikymmeniä, vuosikymmeniä sitten, tehty. Tämän historian päällä eläminen rauhoittaa.

Paitsi jos se meteori putoaa pihaan, kuin se talvisodan pommi.

Sietää ajatella.

https://picasaweb.google.com/101858786074748862344/Taloprojekti

Tuosta linkistä löydät lisää kuvia!

Tyynelä

Tämä tontti on merkitty kaavaan aikana, jolloin tonteille annettiin nimi. Elettiin kansallisromantiikan syvissä tunnoissa, niinpä talon nimi on Tyynelä. Se on Härmälän ja Suvantolan naapuri.

Vanha talo näyttäytyy asujalleen kerroksellisena. Parhaimmillaan uusi kerros historiaa syntyy vanhan päälle aikaisempaa tuhoamatta. Siten taloa voi lukea: eikä tämän talon elämä aina ole tyyntä ollut. On ollut tulipalon alkua, viereen pudonnutta pommia, väliin huonoa hoitoa, lasten tuhoja. Mutta myös lattialautojen alle piilotettuja rakkauskirjeitä, häikäisevän kauniita tapetteja, vuosisatoja kestäviä rakenteita. Niin kuin nyt elämässä on.

Tänään on pääsiäinen. Pääsiäisen perinteet elävät, tässäkin talossa. Lammas odottaa uunia ja pöydällä on kulhollinen keitettyjä munia. Mutta paasto on tuntunut ajatuksena oudolta, jollei lasketa sitä, että päätin olla juomatta huonoa kahvia. Ehkä kulttuuri ja sen muutoskin voisi rakentua vanhan päälle, sitä kunnioittaen ja rikkomatta. Tämä ei ole teesin ja antiteesin synnyttämää synteesiä eikä työläisten vallankumousta. Vaan katsomista sekä taaksepäin että eteenpäin, samanaikaisesti. Ja ehkä kunnioittavasti.

Taloon ja tonttiin olen jo jättänyt oman jälkeni.