lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kesken jäänyt

Työhönottotestaaja kysyi kerran että, olenko sellainen ihminen, jolta jää hommat kesken. Vähän hämmennyin; olinhan saanut paljon juttuja valmiiksi. Toki oli myös keskeneräistä, osa varmaan lopullisesti. Mutta mielestäni siksi että niin paljon oli aloitettu.

Katselin tänään kevättaloa ja kevätpuutarhaa. Moni oli jäänyt kesken. Talven tulo, esikoisen syntymä 11 vuotta sitten, uusi työ, työkalun hajoamien, suunnitelmien muutos. Ja voimien loppuminen. Mutta päätin nähdä sen mikä oli tullut valmiiksi.

Ja se oli tylsää. Keskeneräinen oli kiinnostavampaa. Miten tuosta jatkan? Ja milloin? Onko tuo suunnitelma enää toteuttamistarpeellinen? Voisiko sen tehdä toisin? Mihin korkeuteen lopulta asetetaan pihalammikon pinta? Millä homeenestoaineella kannattaakaan käsitellä ulkoseinämaali? Miten voisi tehdä uudella tavalla kohopenkkejä?

En ehkä itse halua tulla valmiiksi.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Monivuotinen

Kun lapset olivat ihan pieniä tai jo riiviöitä päätin, että puutarhassa pitää olla paljon monivuotisia kasveja. Ja todellakin yli satavuotiaassa puutarhassa niitä riitti. Istutin lisää! Minulle riitti että karsin, leikkasin ja hallinnoin kasvua. Niitä ei nelivuotias nyhdä juurineen maasta!

Kuljin taas kaupan siemenhyllyjen ohi, tai no, pysähdyin. Haluan yksivuotisia kukkia, papuja, juureksia. Haluan kylvää. Nyt ja suoraan maalle. On kai tullut aika kunnostaa kasvimaata. Tehdä tilaa yhden vuoden elämälle. Saada huvimajan pöydälle leikkokukkia. Ja krassiruukku.

Parasta vanhassa puutarhassa on sen monivuotisuus. Sinne on mahtunut montaa: yltäkylläisyyttä, ylellisyyttä, köyhyyttä, puutetta ja laiminlyöntejä. Siellä näkyy ihmisen monivuotisuus.

Silti rakkain on majesteettinen lavia, puutarhan nurkassa kasvava ikivanha omenapuu.


torstai 15. maaliskuuta 2012

Klapit ja pölkyt

Sanoin tänään lounaalla että "moottorisaha on suloinen työkalu". Se herätti jotenkin hämmennystä: onko meillä eri käsitys moottorisahasta vai suloisuusta?

Myös kirveessä on jotain voimaannuttavaa. Pieninkin voimin saa paljon aikaan, pojat tykkäävät veistää kirveellä ja isomummu löydettiin kuolleena klapikasan vierestä, kirves kädessä. Aamukahvi kun piti keittää puulla ja joskus sitten yli 90-vuotiaan klapi on viimeinen.

Mootorisaha vaatii herkkää kättä, tarkkaa silmää ja hyvää motoriikkaa. Siinä on tanssia, tanssia pölkkyjen kanssa. Ja eikö se ole suloisuutta? Ehkä hiukan rujoa, mutta kuitenkin?

Kevään viimeiset puulämmitykset menevät muistoilla. Muistan kun tuokin puun löin lopulta halki, tuo oli paha loppuun asti ja tuo meni silpuksi ihan itsestään. Tuon pinosin kasan päähän tueksi ja tuo oli kaunis. Ja noista on jo kaksi vuotta.

Puulämmitys torjuu dementiaa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Lumen alta

Kissa on asettunut kerälle. Kissa osaa nukkua. Kadedin sitä usein, olen kissojani tästä kadehtinut. Ja silti ne ovat hereillä hetkessä. Ne elävät hetkessä.

Talvi tulee aina varoittamatta. Siivosin pihan kaikista leluista ja lapioista syksyn mittaan monta, monen monta kertaa. Silti kaikki lumi- ja puutarhalapiot jäivät lumen alle. Sinne jäivät myös pulkat, kelkat, liukurit. Heti kun ne siivottiin ne taas leviettiin. Vain sukset sain vangittua autotalliin. Ja nyt niitä on vapauteltu, armahdettu, vähitellen.

Lumen alta paljastuvat talven haaveet.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Aristoteles ja autotalli

Sain vihdoin syksyllä siivottua autotallin. Ja tämä sanan "siivottua" lempeän ymmärryksen läpi katsottuna. Oikeastaan 70 m2 autallia ei voi saada siivotuksi ankarasti ajateltuna. Jos saisi, olisi eletty ahtaasti, sokeasti ja ilotta. Sain raivattua sieltä remonttia, poikien reaalimaailmaan siirtynyttä RunEscapea, pari parcour rataa, silkkaa roskaa ja kaikkea, joka tulee osoittautumaan tarpeelliseksi heti kohta kun se on kiikutettu kaatopaikalle.

Näen esineessä aina potentian. Tuosta voisi saada jotain, käyttää jossain, antaa jollekin tai vain olla hieno. Se on hiukan hankala asenne, mutta "pojat saavat elää virikkeellisessä ympäristössä". Ja potentia on aina myös muutosta; esineen lopullisemman essentian löytämistä.

Näin teen autallin siivoamisesta älyllisesti haastavaa ja samalla motivoivaa. Aristoteles on seuranani. Ja palkaksi saan auton taas mahtumaan sinne.

Mutta tänään jäätyivät autotallin ovet liian tiukasti kiinni. Sekin on kai käsitteellistettävä. Kohta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Polku

Pihamme yli kulkee polku. Aluksi, kun talon ostimme, se oli syvänne perunapellossa ja perikunnan istuttamassa nurmikossa. Muta siitä kuljettiin ja kuljetaan. Sitten me, isosti, kaivatettiin turpeet pois ja soraa tilalle. Nyt siinä on kävelytie. Hieno sellainen.

Se polku on pitkä, 60 metriä. Ei sitä jaksa kolata. Sitä vain kävellään. Ja niin siitä tulee kävellyn kohdalta korkea, kuin valtaistuin tai kapea, langettava tie, polku, reitti. Kun jalka lankeaa sen ohi on kenkä täynnä jäähilettä.

Kohta kaikki sulaa.