Aikamatka lapsuuteen

Vein pojat tänään Vasakotaan. Tuossa on minulle ihan hirveä lataus.

Palasin siis lapsuuteeni, tein sinne aikamatkan. Kotoa lähtiessä pojat riitelivät verisesti jostain vahingossa autoon jääneestä suklaapatukasta, sen oikeinjakamisesta ei päästy sopuun. Nuorempi ulvoi, vanhempi oli kyyninen. Aitoa sisarusrakkautta, todella. Kuin omassa lapsuudessa.

Mutta: Kun päästiin Vasakotaan, niin pojista tuli toimintapari! Kassit sisälle, lämpimämmät vaatteet päälle (tultiin siis merenrantaan) ja kalavehkeet esille. Joskin ensin söivät laskujeni mukaan kaksikymmentäneljä Taatan tekemää munkkia, saatoin kyllä seota laskuissa. Ja sitten kaivamaan onkimatoja, juuri samasta kohdasta kasvimaata kuin minä. Mutta neljäkymmentä vuotta sitten.

Juuri samoin kiipesin autoon ja sovin poikien kotiinpaluusta omien vanhempieni kanssa. Pojat olivat jo merellä. Kaipasivat rantaa, merta ja isovanhempia.

Vasakota on suvun Raumalla olevan rantapalstan ja talon nimi. Poikien isovanhemmat asuvat siellä, minä vietin lapsuuteni kesät siellä, isovanhempieni kanssa.

Sukupaikoilla on väliä ja taloilla on nimi.

Hävityn sählymatsin jälkeen

Tein hyvän latten. Se kädessä kiertelin pihaa ja kiersin taloa.

Perustuksen tuuletusluukut pitäisi avata, mutta miten ihmeessä saisi ne tukkimisfyllit säilymään seuraavaan syksyyn? Ettei aina tarvitsisi keksiä uusia. Kuten siis aina on tarvinnut. Mutta muistisääntönä autonrenkaiden vaihtoaika auttaa.

Kasvimaan peruskunnostus saa jäädä ensi vuoteen, kuten taisi olla asia myös vuosi sitten. Mutta viime vuonna tehty iso kukkapenkki loistaa kohta! Jo nyt perhoset kiertävät sitä, kuin odotellen. Kuivissa lehdissä säheltää kevään ensimmäinen kimalainen! Ja skillat nousevat, niitä on kymmeniä tuhansia. Yksi on jo vuosia koristanut lipstikkapenkkiä. Pieni sininen.

Maalaustelineet ja toisella puolella taloa olevat telinevärkit huutaen kutsuvat maalaamaan. Nyt vain hiukan odotusta ja sitten säitä kyttäilemään. Ihan niin kuin veneen tervaamisenkin kanssa, mutta vene menee edelle. Vedetkin muuttuvat sinisiksi.

Hävisin siis kuopukselle sählyssä 2 - 5. Pihalla pelattiin, isosta pihasta on iloa!

Kasvari ja kasteluvesi

Tänään herätettiin talviunesta kasvari.

Siihen tarvittiin muutama kuutio vettä, pari orastavaa villirucolan nousua ja pussi samaisen siemeniä, kuten myös sileälehtipersijan ja korianterin. Kasvari on päässyt hiukan huonoon hoitoon, mutta yritän petrata. Suurin vaikeus sen hoidossa on, että kun alan lappaa sinne vettä letkulla keksivät pojat heti vesisotaleikin. Niin kävi tänäänkin.

Yksi hieno piirre tässä perinneasumisessa on pihakaivo. Se on perinteinen rengaskaivo, sen päällä on pieni kaivohuone vinsseineen, ketjuineen ja ämpäreineen. Huimaa on kaivon syvyys, 11 metriä. Nyt nostan sieltä veden venäläisellä uppopumpulla. Mutta aina mietin, mitä on ollut olla sitä kaivamassa: syvällä, kylmässä ja märässä, rengas renkaalta alemmas kaivoa pudottaen. Maata ämpärillä ylös vinssaten. Ei sujuisi minulta, mutta nyt kaivo on ehtymättömän ja hinnattoman veden lähde. Ja se vesi on hyvää! Hyödyn sukupolvia sitten tehdystä työstä, ansiotta.

Tuo kaivo on osa salaista kriisisuunnitelmaani, kuten myös maakellari ja sinne talosta vievä tunneli, puulämmitys ja puuhellat, omenapuut ja kasvimaa, pihasauna ja trangiat sekä villasukat ja kissa.