Minä taas pistin kameran taskuun ja otin ämpärin käteen. Niskaan jotain muka sateen pitävää ja valkoiset Hait jalkaan. Omenankeruuseen. Eiliset sienet olivat jo joko kuivurissa tai syöty, rouskut hapettumassa kattilassa, veteen upotettuina. Sitä projektia ei sade haittaa.
Ränni puski vettä suppiloon, joka johtaa maahan upotettuun piha-altaaseen. Tai siis nyt johtaa valtaisaan monttuun, johon laitettava allasmuovi odottaa vielä paketissaan autallissa. Kaikkea ei ehdi mutta putket on vedetty. Sadevesimittari näyttää täyttä, sahaustuelle, joka on unohtunut ulos, unohtunut muoviastia samoin.
Se maanpäällä oleva piha-allas, johon saunasta olen pulahtanut, valuu yli. Lehdet koristavat sen pintaa, osin myös pohjaa. Kohta on aika olla unohtamatta sitä ulos. Se täytyy pestä ja nostaa sisälle ennen jäiden tuloa.
 |
| Märkä kottikärryn pinta on kuin kuvastin. |
 |
| Sokeriherne jaksaa. Kunnioitan. |
Vuotavasta vesikourusta tippuva vesi on hakannut ruohon syrjään ja kaivanut soran esiin. Tuo kouru ei kyllä viime kesänä vuotanut. Korjauslistalle, onneksi nurkkiin on kertynyt hyvää kourua. On vaan pirullisen korkealla tuo.
Jäätävä vesi ruoskii vähäisellä tukalla suojattua päälakea. Mutta omenoita kertyy, märkiä, kiinteitä, tuoksuvia, maistuvia.
Kannatti.
