eli nykyisin jätekeskuksessa. Sellaisen nimen löysin kun etsin aukioloajat.
Sydän vähän itki, kun taas näin mitä heitetään pois. Ja samalla itse haluaisin eroon niin hirveästä määrästä roinaa; kodin, talon, autotallin, ulkorakennuksen ja mielen täyttävää romua. Ja samalla muistoja, elettyä elämää, sukujen historiaa ja omaa ihan itseään.
Sinne lensivät: rikkinäinen pikkutrambo, tokaekayhteinen grilli, kirkkohallituksen putkivalaisimet, polkypyörän pumppu. Metallikasaan. Kovin en jäänyt itkemään hajonneita loisteputkia, mutta tuo astianpeukone.
Se ostettiin vasta muutama vuosi sitten, ehkä kymmenen. Suurin odotuksin ja myös uhrauksin. Ja nyt sen korjaaminen olisi kaksi kertaa uuden vastaavan ostoa kalliimpaa. Ei yhtään lohduttanut nostaa sitä kaltaistensa, siis ihan samalaisten ja tänään tulleiden hajonneiden riviin. Kuin armeijassa.
Se ei ollut yksittäisen sotilaan huonoa tuuria.
