Nyt alkavalla viikolla en ehdi olla työhuoneessani minuuttiakaan. Tänä syksynä olen istunut työtuolille kolme kertaa. Muutama minuutti per kerta.
Siksi valitsin itselleni kerroksen pienimmän huoneen. Oikeastaan minulle riittäisi muuttolaatikko ja taso, jossa olisi näyttö ja telakka. Työni on tässä, läppärillä.
Ja se on Suomen teillä, rautateillä ja maailman (katso sanaa) ilmassa. Bitteinä, paloina, sanoina, tunteina, kuvina, pilkottuna ja taas yhdistettynä. Lentokoneina, pyörinä ja pitkinä kävelyinä. Uusilla pöydillä, huoltoasemilla, auton penkillä, kahviloissa. Tiloissa joissa eletään. Ihmisten tiloissa.
Ehkä työtäni on ideat, ihmiset ja niiden yhdistämiset. Onneksi ei istuminen. Chatit ja kommentoinnit. Viihdyn siinä missä olen.
Realismiin: elämäni on kokouksia. Mutta ne olen valinnut osittain itse.
Tampereen katot piirtyvät monotonisen kauniisti taivaalle, hotellien kyltit loistavat ja katu hiljeni. Aika hieno hetki olla Tampereella.
