Tämä tontti on merkitty kaavaan aikana, jolloin tonteille annettiin nimi. Elettiin kansallisromantiikan syvissä tunnoissa, niinpä talon nimi on Tyynelä. Se on Härmälän ja Suvantolan naapuri.
Vanha talo näyttäytyy asujalleen kerroksellisena. Parhaimmillaan uusi kerros historiaa syntyy vanhan päälle aikaisempaa tuhoamatta. Siten taloa voi lukea: eikä tämän talon elämä aina ole tyyntä ollut. On ollut tulipalon alkua, viereen pudonnutta pommia, väliin huonoa hoitoa, lasten tuhoja. Mutta myös lattialautojen alle piilotettuja rakkauskirjeitä, häikäisevän kauniita tapetteja, vuosisatoja kestäviä rakenteita. Niin kuin nyt elämässä on.
Tänään on pääsiäinen. Pääsiäisen perinteet elävät, tässäkin talossa. Lammas odottaa uunia ja pöydällä on kulhollinen keitettyjä munia. Mutta paasto on tuntunut ajatuksena oudolta, jollei lasketa sitä, että päätin olla juomatta huonoa kahvia. Ehkä kulttuuri ja sen muutoskin voisi rakentua vanhan päälle, sitä kunnioittaen ja rikkomatta. Tämä ei ole teesin ja antiteesin synnyttämää synteesiä eikä työläisten vallankumousta. Vaan katsomista sekä taaksepäin että eteenpäin, samanaikaisesti. Ja ehkä kunnioittavasti.
Taloon ja tonttiin olen jo jättänyt oman jälkeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti