Istun juuri nyt kirkolliskokouksen lehterillä, meneillään on kyselytunti.
Kyselytunnilla edustajat voivat kysellä huomioistaan kirkossa tehdyistä virheistä, virhearvioista tai puutteista. Myös havainnoistaan uhista ja mahdollisuuksista. Ja virkamiehet sitten valottavat tehtyjen ratkaisujen taustoja ja perusteluja.
Usein ison organisaation hallinto perustuu juuri virheiden välttämiseen. Ja se luonnollisesti johtaa riskinoton vähenemiseen. Ja kuitenkin juuri virheistä opitaan ja riskinotolla edetään.
Toisaalta olen onnellinen talostani, jonka rakentamisessa ei riskejä ole otettu. Siinä on käytetty vuosisataisia tekniikoita ja perusratkaisuja. Jo rakentaessa on tiedetty, että tässä voidaa olla ja asua vuosisatoja. Talolle ei ole suunniteltu elinkaarta.
Kun kylvän kurpitsansiemenen, luon elinkaaren. Siemenestä taimeksi, taimesta maahan ja sitten sadonkorjuuseen. Kasvi saa mennä talven tullessa. Keväällä kylvetään uusi. Ja otetaan uusi riski: syökö kissa pienet sirkkalehdet, lentääkö taimilava poikien leikeissä lattialle, tuleeko ulos istuttamisen jälkeen vielä yöpakkasia? Mutta riski kannattaa ottaa.
Ehkä viisautta on nähdä milloin on aika ottaa riskejä ja milloin aika ottaa varmanpäälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti