perjantai 31. elokuuta 2012

Elokuun viimeinen

Elokuun viimeinen on tänään.

Elonkorjuun, sadon, kesälevon, koulun aloittamisen; alkamisen ja loppumisen päivä.
Levon evaluaation, kasvukauden arvioimisen.

Elokuu kertoo että kasvaa voi vain levossa. Ja samalla hengästyttävän kiihkeästi kasvaen. Pojat ovat nyt eri poikia kuin vuosi sitten, eri huolet ja toiveet, pelot ja innoitukset. On opeteltava.

Piha tuottaa satoa, omenoita kaiken tarpeen yli. Kriikunat lepäävät tänä vuonna, samoin kurkkujen ja kesäkurpitsojen kanssa takkuiltiin. Mutta sokeriherneet kukkivat lupaavasti!

Edes eteisen ikkunasta ei näy enää onko autotallin valot jääneet päälle. Pihan ohi menevältä pyörätieltä näkyy vain vilhahdus salatusta puutarhasta. Liiankin tiheää jo, mutta mehän aloitimme 1948 ostetun tontin kanssa avoimesta hylätystä perunapellosta, onneksi vieressä oli tukena yli satavuotias talon vanha puutarha, meidän puutarha.

Sata vuotta sitten osattiin. Kiitos kuuluu heille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti